JEAN van YZENDOORN (1932 - 2015)

Jean ei ole enää keskuudessamme, mutta se ei tarkoita, etteikö hän ole meidän mielessämme ja sydämissämme. Jokaisella meillä on myös omat muistomme hänestä, niin teillä toisilla kuin myös minulla.

Jean oli minulle paitsi ystävä, myös kollega ja maanmies, mikä antoi aivan oman värinsä meidän ystävyyteemme.

Tutustuin Jeaniin vuoden 1990 paikkeilla. Hän oli taitava kieltenopettaja, kääntäjä ja hyvä kollega ja tämän kaiken ohella harrasti piirtämistä ja maalaamista. Jean toimi myös vaasalaisen firman Teräs Oy:n tuontiosaston päällikkönä. Eikä tässä vielä kaikki, hän joutui työnsä puolesta matkustamaan paljon ja oli myös aktiivisesti mukana hollantilais-suomalaisten yhdistysten toiminnassa. Jeanin intohimo - näin voi kai sanoa – oli musiikki kaikessa muodossaan, erityisesti oopperamusiikki ja monet aariat soivat hänen sisällään, päässään ja suussaankin! Erityisesti italialaiset oopperat olivat hänen sydäntään lähellä

Jeania voisi hyvin kutsua eräänlaiseksi Lentäväksi Hollantilaiseksi, hän ehti elämänsä aikana asua niin monessa paikassa ja maassa ja hänellä ehti olla monta toimenkuvaa. Aloitetaanpa alusta.

Jean syntyi Hollannissa Schiedamin kaupungissa ( joka on kuuluisa mm. jeneveristään ), sodan aikana hän asui Delftin kauniissa kaupungissa, koulua hän kävi Schiedamissa, ja myöhemmin hän työskenteli jonkin aikaa Rotterdamissa sikäläisessä Ranskan konsulaatissa. Jean kertoi minulle usein näistä nuoruutensa ajoista. Jo nuoresta pitäen hän matkusti säännöllisesti Ranskaan, missä heidän perheellään oli lähisukua. Jean oli aina ollut kiinnostunut kielistä ja hän omaksui kielen kuin kielen nopeasti. Hänellä oli hyvä kielipää. Hän puhui sujuvasti ranskaa, espanjaa, italiaa, ruotsia, baskinkieltä, saksaa, englantia ja oppi myös hyvin suomenkielen.

Vaikka Jean liikkui monessa paikassa ja pärjäsi aina hyvällä kielitaidollaan – häntä voisi sanoa myös vaeltavaksi eurooppalaiseksi – hän ei oikein tuntenut olevansa missään maassa oikein kotonaan ja halusi taas lähteä uusiin maisemiin. Ainakin ajoittain.

Kun hän oli nuori, olivat Schiedam ja Hollannin maakunta hänen kotisatamiaan ja ollessaan nuorena opiskelijana Ranskassa, Avignonissa, olivat Nizza ja Duinkerken hänen asuin- ja työpaikkoinaan. Solmittuaan avioliiton Helsingissä suomalaisen Anna-Liisan kanssa tuli muutto Duinkerkenistä Tukholmaan. Siellä Jean työskenteli näytelmiä julkaisevassa kustantamossa runsaan vuoden, minkä jälkeen pieni perhe muutti Suomeen ja asettui asumaan Vaasaan. Tytär Leila oli jo syntynyt. Nina tytär näki päivänvalon Vaasassa. Vaasassa Jean aloitti myös pian opetustyönsä opettaen ranskaa, italiaa ja espanjaa ja silloin tällöin myös hollantia. Jo pian Vaasan korkeakoulu kiinnostui hänen kielitaidostaan ja kokemuksestaan opetustyössä ja hän sai paikan kielten opettajana. Tässä toimessaan hän työskenteli menestyksekkäästi aina 80-luvulle asti. Vaasan aika oli varmasti Jeanin elämän parasta aikaa. Espanjan suurlähetystö pyysi häntä Espanjan konsuliksi Vaasan alueella ja siihen Jean suostuikin mielellään kenraali Francon kuoleman jälkeen, joukuussa 1977. Jean hoiti Espanjan pr-työnsä niin hyvin ja ansiokkaasti ( hän järjesti esim. eri näyttelyitä ja loi aktiivisen yhdistyksen), että Espanjan kuningas Juan Carlos palkitsi hänet myöntämällä hänelle kaksi kertaa korkean kuninkaallisen kunniamerkin.

80-luvun lopulla Jean muutti Vaasasta etelä-Suomeen asettuen asumaan Saviolle ja myöhemmin Keravalle. Näihin aikoihin Jaska löysi rinnalleen viisaan ja järkevän naisen, Irmeli! Jean työskenteli silloin teknisten tekstien kääntäjänä ja eri firmojen edustajana. Niihin aikoihin minä tutustuin häneen alankomaalaisessa yhdistyksessa, mihin molemmat kuuluimme. Olin tuolloin yhdistyksen puheenjohtajana. Myös Jean osallistui aktiivisesti hallituksen toimintaan ja myöhemmin liityimme yhdessä myös toiseen sisaryhdistykseen, eli suomalais-hollantilaiseen yhdistykseen.

90-luvulla Jean toimi vuoden tai pari espanjan kielen tulkkina turisteille, jotka ostivat tai halusivat vuokrata taloja Espanjan aurinkorannalta. Espanjassa Jean tunsi olevansa kuin kotonaan, omalla paikallaan. Myöhemmin Suomessa hän aina palasi tuohon aikaan Espanjassa (ja Baskimaassa), aikaan, mikä oli hänelle täynnä onnellisia hyviä muistoja. Koko se elinympäristö siellä säilyi hänen mielessään eräänlaisena kaukaisena paratiisina, missä hän oli onnellinen ja tyytyväinen.

Palattuan taas Suomeen hän työskenteli jonkin aikaa – vaikka olikin jo eläkeläinen ¬ kääntäjänä, kunnes käännöstyö ei enää sujunut oikein hyvin.

Siihen vaikutti vanheneminen ja fyysisen kunnon heikkeneminen, ja ehkä muistin haurastuminen. Siihen aikaan Jean tunsi itsensä välillä yksinäiseksi ja kodittomaksi. Miksi? Ihmisen sisimpään ei kukaan voi katsoa.

Irmelin vieraanvaraisessa kodissa (kiitoksia Irmeli, todella kiitos!) kävimme usein Jeanin kanssa pitkiä intensiivisiä keskusteluja, esim. Euroopan historiasta, Hollannin taiteen kultaisesta vuosisadasta, eri kielistä jne.

Ne olivat unohtumattomia keskusteluja, ja ne yhdistivät meitä, Hollannin poikia, monella tavalla ja tasolla ja varmasti myös lohduttivat, sillä eihän elämä ulkomaalaisena täällä Suomessa ole ollut niin helppoa. Sen me tiesimme. Oli tarvittu paljon sinnikkyyttä ja taistelutahtoa.

Nyt ajattelen näitä meidän keskustelujamme suurena lahjana meille molemmille, niin Jeanille kuin minullekin.

Olimme tavallaan hengenheimolaisia ja veljiä.

Jeanille ja minulle ei ollut helppoa kokea näiden keskustelujen hidas hiipuminen, sanojen vähittäinen pois putoaminen. Lopulta jäi vain hiljainen ymmärtämys ja sanaton ystävyys. Mutta eihän ystävyys sanoja tarvitsekaan! Kiitos kaikesta, rakas Jasper, hyvä ystäväni Jean van Yzendoorn!

Naiset vauhdissa

Amsterdamin Nieuw Westin alueen uudehkon kerrostalon alaovi on kutsuvasti auki. Ovessa on teksti Vrouw en Vaart, jonka voi kääntää vaikkapa Naisten kanavaksi. Astun sisään valoisaan ja avaraan aulaan kahvilatiskeineen ja pöytineen. Kahvilan suurista ikkunoista voi katsella pieneen puutarhaan.

Olen tullut Vrouw en Vaart-järjestön tiloihin. Järjestö itse antaa itselleen määritteen Emansipatiecentrum voor vrouwen Nieuw West.

Järjestön tarmokas harmaatukkainen johtaja Joke Kop kertoo arvelleensa 10 vuotta sitten, ettei koko järjestöä enää tarvita viiden vuoden päästä. Kuluneet kymmenen vuotta ovat kuitenkin osoittaneet, ettei työ ole vielä tehty, uudet tehtävät putkahtelevat kuin itsestään muuttuvissa talouden ja yhteiskunnan tilanteissa.

Vrouw en Vaart tarjoaa erilaisia kursseja asuinalueensa naisille. Suurin osa osanottajista on maahanmuuttajataustaisia, ja vuosittain toimintaan osallistuu noin 1200 naista. Toiminta tarkoittaa erilaisia kursseja, mm hollannin kieli, englanti, espanja, tietokonetaidot, tekstiilityöt, kuorolaulu, jooga, juoksutreenit, zumba.

Kaikkein suosituimpia ovat olleet pyöräilykurssit, joita on kuluvan kevään aikana vetänyt urheilua opiskeleva, työharjoittelujaksoaan suorittava Sabine Ruijrok. Pyöräilytuntien suosio on helposti ymmärrettävissä, tarjoaahan pyöräily loistavan mahdollisuuden liikkua paikasta toiseen ja sitä kautta laajentaa omaa elämänpiiriä. Sabine kertoo, että osa naisista oppii kertaheitolla, joillekin on tarpeen viisikin oppituntia. Juuri kukaan ei keskeytä kurssia.

Joke Kop johdattaa minut keittiötiloihin, joissa opetellaan terveellistä ruoanlaittoa. Osa vihanneksista ja yrteistä kasvatetaan talon takana, pienessä puutarhassa, jossa salaatintaimet ja monivuotiset yrtit puskevat reippaasti kohti valoa huhtikuun lopulla.

Järjestön kurssitarjonta muistuttaa aika lailla suomalaisten kansalaisopistojen tarjontaa, mutta toimintaideassa on eroa. Kurssit on suunnattu nimenomaan naisille, ja niillä pyritään saamaan naisten omat voimavarat käyttöön ja sitä kautta ohjaamaan heitä eteenpäin elämässään. Joillekin se tarkoittaa työelämässä tarvittavien taitojen oppimista, joillekin kokonaan uusien polkujen aukeamista. Myös järjestön rahoitusmalli poikkeaa meidän vastaavista, sillä se saa tilat ja parin työntekijän palkkarahat kaupunginosahallinnolta, muut rahat tulevat erillisprojekteilta erilaisten organisaatioiden kanssa (mm Punainen Risti tarjoaa ilmaisia ensiapukursseja, pyöräilykurssit rahoittaa valtio). Lisäksi Vrouw en Vaart tarjoaa vapaaehtoistyötä noin 100 naiselle mm keittiössä, vastaanotossa, lastenhoidossa, puutarhassa, hallinnossa.

Lähellä on Sloter Plas –niminen tekojärvi tai pikemminkin lampi. Sen kiertävä noin kuuden kilometrin mittainen lenkkipolku pysyi kymmenen vuotta sitten tyhjänä. Nyt alueen naiset käyttävät sitä päivittäisenä kävely- ja pyöräilyreittinään. Maahanmuuttajanaisia ei ollut helppo saada innostumaan liikunnasta, mutta kun yli nelikymppinen marokkolaistaustainen alueen asukas alkoi kerätä ympärilleen lenkkiseuraa, tilanne muuttui nopeasti. Nyt hän vetää liikuntaryhmää, jossa on yli 40 jäsentä. Enempää ei valitettavasti mahdu mukaan.

 Vrouw en Vaart toimii yhteistyössä työvoimaviranomaisten kanssa ja pyrkii luomaan naisille työharjoittelupaikkoja. Se ei aina ole helppoa, ja  monille vapaaehtoistyö tuo mahdollisuuden ylläpitää ja kehittää myös ammatillisia valmiuksia.

Joke Kopin tulevaisuuden unelmana on järjestää yhteistyö kouluviranomaisten kanssa niin, että Vrouw en Vaart voisi tarjota väylän puuttuvan peruskoulutodistuksen suorittamiseen. Se on useille maahanmuuttajanaisille este jatko-opintoihin. Neuvottelut ovat käynnissä, ja Joke uskoo asian järjestyvän.

Kun kuljen avoimesta ovesta ulos aurinkoiselle kadulle, olen valmis kääntämään järjestön nimen uudelleen. Vrouw en Vaart, Naiset vauhdissa.

Lisätietoa:

http://www.vrouwenvaart.nl/

Leila Haltia

LUENTO PASI SAUKKONEN

Suomalais – hollantilainen yhdistys järjestää yhdessä mielenkiintoisen luentotilaisuuden aiheesta 

”Avoin ja suvaitsevainen Alankomaat – ennen ja nyt”. 

Luento on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille, tietysti myös Alankomaalaisen yhdistyksen jäsenet! 

Puhujana ja alustajana on Pasi Saukkonen, monikulttuurisuuden tutkimuksen erikoistutkija, joka on juuri oikea henkilö avaamaan meille tätä mielenkiintoista teemaa ja vastaamaan kuuntelijoissa heränneisiin kysymyksiin. 

Luento tapahtuu Helsingin Annantalossa, (auditoriossa),

Annankatu 30, Helsinki 

torstaina 10 päivä huhtikuuta klo 18.15 – 19.45 . 

Tervetuloa!

SHY:n hallitus

Maahanmuutto ja etninen moninaisuus suomalaisissa ja alankomaalaisissa aikakauslehdissä

Lauantaina 22.2.2014 klo 12 tarkastetaan Tampereen yliopistossa

YTM, B.A. Reeta Pöyhtärin tiedotusopin alaan kuuluva väitöskirja
Immigration and ethnic Diversity in Finnish and Dutch Magazines. Articulations of subject positions and symbolic communities.

Reeta Pöyhtärin väitöskirja tarttuu kaikkialla länsimaissa ajankohtaiseen teemaan, maahanmuuttoon. Samalla kun yksilöt, ryhmät ja ideat liikkuvat ja kohtaavat, yhteiskuntien olemassa olevat rakenteet tulevat haastetuiksi. Sosiaalinen epävarmuus johtaa kysymyksiin siitä, mikä jokin yhteiskunta itsessään on, mitkä sen perustavat tekijät ovat ja ketkä ovat sen jäseniä. Millaisia uusia jäseniä yhteiskuntaan hyväksytään ja millä ehdoilla? Kuinka suhtaudutaan olemassa oleviin vähemmistöihin?

Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka suomalaiset ja alankomaalaiset ajanviete- ja järjestölehdet osallistuivat tähän keskusteluun vuosina 2003–2006. Siinä analysoidaan maahanmuuton ja etnisen moninaisuuden diskursseja sekä maahanmuuttajien ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden artikulaatioita yleisaikakauslehdissä Suomen Kuvalehti ja Elsevier, rakennusalan ammattiliittolehdissä Rakentaja ja FNV Bouw Magazine (Bouw), naistenlehdissä Me Naiset ja Libelle sekä seniorikansalaisten lehdissä ET ja Plus Magazine (Plus).

-        -  Minut ohjasi tämän aiheen pariin henkilökohtainen kokemukseni siitä, millaista on olla maahanmuuttaja Hollannissa (asuin siellä 5 vuotta). Vaikka pohjoismaalaisena näyttää ja kuulostaakin samalta kuin paikalliset ihmiset, silti saa eri tilanteissa kokea olevansa erilainen tai ulkopuolinen - entä sitten, jos on erivärinen eikä osaa kieltä. Halusin tutkia sitä, miten media tuottaa ajatuksia ulkopuolisuudesta ja kuulumisesta, Reeta Pöyhtäri kertoo.

Suomalaisissa aikakauslehdissä maahanmuutto ei vielä tutkimusajankohtana ollut yhteiskunnallisesti kovin merkittävä aihe. Sitä käsiteltiin enimmäkseen yksittäisten henkilöiden kokemusten kautta tai tulevaisuuden ilmiönä. Alankomaalaiset aikakauslehdet kertoivat monikulttuurisuuden kriisistä, jonka osana käydään kiivasta keskustelua yhteiskunnan etnisestä moninaisuudesta ja kansakunnan yhtenäisyydestä. Etenkin muslimivähemmistöön kohdistui epäilyksiä. Suomalaisessakin keskustelussa oli viitteitä tästä.

Suomalaisia ja hollantilaisia aikakauslehtiä yhdisti läntisen hyvinvointivaltion myytti. Kaikki lehdet käsittelivät hyvinvointivaltiota ja sen perustuksia, ja maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt sekä heidän subjektiasemansa artikuloitiin suhteessa hyvinvointivaltioon. Suomalaisissa lehdissä tarve ylläpitää hyvinvointivaltiota tulevaisuudessa oli ratkaiseva sen suhteen, millaisia maahanmuuttajia ja maahanmuuttoa halutaan nyt ja tulevaisuudessa.

Tutkimuksen aineisto on vuosilta 2003-2006, jolloin Suomessa aihetta käsiteltiin aikakauslehdissä vähemmän kuin nykyisin. Reeta Pöyhtäri toteaa:

-        -  Suomessa keskustellaan maahanmuutosta enemmän kuin tutkimusaineistoni ajankohtana ja äänenpainot ovat tiukentuneet ja alkaneet muistuttaa yleiseurooppalaisia, ajoittain ja osittain hyvinkin maahanmuuttovastaisia äänenpainoja. Hollantilainen keskustelu taas on hieman tasoittunut noista vuosista, mutta kiivaampi maahanmuuttokeskustelu kuplii pinnan alla ja odottaa uutta tulemistaan. Edelleen maahanmuuttokeskustelussa on pitkälti kyse siitä, kuka on riittävän hyödyllinen ja millä ehdoilla ihmiset voidaan hyväksyä yhteiskunnan jäseniksi - siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.

Lisätietoa:

 

http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/tiedote.html?id=92380

 

 

 

 

 

 

 

 

8000 - vesijalanjälkeä, watervoetsporen, Water Footprint

HS Lauantai, 6.4.2013: 8 000

"Kun pukee jalkaansa uudet farkut, ei ehkä tule ajattelleeksi: yksien farkkujen valmistamiseen kuluu 8 000 litraa vettä.
Luvun on laskenut hollantilainen professori Arjen Hoekstra. Hän selvittää tutkimuksissaan eri kulutustuotteiden "vesijalanjälkeä" eli niiden tuotantoon kuluvan veden määrää."
(Lähde Water Footprint)

Bij een YouTube-filmpje hierover staat het volgende in het Nederlands:
"Het maken van een spijkerbroek kost 8000 liter water en in Nederland is het thuisverbruik maar 1% van de totale water "footprint" stelt Arjen Hoekstra, hoogleraar waterbeheer Universiteit Twente.
Door import van goederen ligt 95% van ons waterverbruik in het buitenland en de vraag is of dat zo door kan gaan.
In zijn boek "The Water Footprint of Modern Consumer Society" stelt Hoekstra dat veel exporterende landen met weinig water niet kunnen blijven doorgaan met produceren, wat goed nieuws in voor de Nederlandse landbouw in de toekomst. Lähde: http://bit.ly/10FjIQ2"

Met watergroet vlak  voor de kroning van de Nederlandse waterprins Willem-Alexander tot Koning der Nederlanden. Petrus

Näköalaterasseja Amsterdamissa

Amsterdamilaiset kahvilat tarjoavat terasseineen vilkkaan näköalapaikan katuelämään. Avarampia näkymiä kaipaavan kannattaa kävellä muutama sata metriä keskusrautatieasemalta ja nousta Amsterdamin uuden pääkirjaston (Openbare Bibliotheek Amsterdam,  Oosterdokskade 143) ylimmän kerroksen la Place –ravintolaan. Sen terassilta aukeaa huikea näkymä yli koko kaupungin. Jos unohtaa hissin ja nousee ylös ravintolaan  rullaportaita pitkin, näkee myös kaikki uuden kirjastorakennuksen kerrokset, joissa on avaruutta, valoa ja hauskoja yksityiskohtia.

Kahvilakierrosta voi jatkaa kävelemällä takaisin rautatieasemalle ja nousemalla sen takaa lähtevään (ilmaiseen) lauttaan, joka vie muutamassa minuutissa toiselle puolelle, kaupunginosaan nimeltä Noord, Pohjoinen. Parin sadan metrin päässä lauttarannasta levittäytyy valkoinen matala rakennus, viime vuonna avattu elokuvamuseo Eye (IJpromenade 1). Museo tosin on väärä sana talolle, jossa järjestetään jatkuvasti elokuvaesityksiä ja -festivaaleja, työpajoja yms.

Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on suuri ravintola, jonka lasiseinä avaa näkymän vilkkaasti liikennöidylle satama-alueelle. Ravintolan terassi on aivan rannassa, ja kauniilla ilmalla siinä kokee olevansa melkein kirjaimellisesti veden päällä.

Lisätietoa:

www.oba.nl

http://www.eyefilm.nl

Leila Haltia

Alankomaat saa uuden kuninkaan - ja kuningattaren

Hollantilaiset valmistautuvat kuninkaallisen perheen vallanvaihtoon perinteisenä Kuningattaren päivänä 30.4. Kruununprinssi Willem Alexanderista tulee silloin kuningas, ja maata vuodesta 1980 hallinnut kuningatar Beatrix astuu 75 vuoden ikäisenä syrjään.

Kuninkaan lisäksi Alankomaat saa myös uuden kuningattaren, kun kruununprinssin puolisosta prinsessa Maximasta tulee kuningatar. Nainen voi siis päästä avioliiton kautta kuningattareksi, mutta mies joutuu vastaavassa tilanteessa tyytymään prinssipuolison asemaan, joissain tapauksissa herttuan arvolla koristettuna. Esimerkiksi kuningatar Beatrixin puoliso, saksalaissyntyinen Claus von Amsberg, tunnettiin prinssi Clausina, ja Ruotsin kruununprinsessa Viktorian kanssa avioitunut Daniel Westling sai  prinssin lisäksi arvonimen Länsi-Götanmaan herttua. Prinssipuolisoita tämä selvä eriarvoisuus ei ole tuntunut haittaavan, ainakaan julkisesti.

Vallanvaihdoksella on Suomelle erityinen merkitys, sillä Willem Alexanderilla on isänsä puolelta suomalaisia sukujuuria, jotka pohjautuvat Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulla. Prinssi Clausin suku oli kotoisin Pommerista, joka tuolloin kuului Ruotsille ja jossa asui myös suomalaisia johtohenkilöitä. Näin Eurooppaan tulee ensimmäinen todistetusti suomalaista sukua oleva kuningas!

Lisätietoa:

http://www.koninklijkhuis.nl

http://yle.fi/uutiset/hollannin tulevalla kuninkaalla suomalaiset sukujuuret/6471001

Leila Haltia