maanantai 18. helmikuuta 2013

Suomi - Hollanti 1-1?



Suomella ja Hollannilla menee hyvin Euroopan talousmyllerryksessäkin, ainakin jos katsotaan viime vuoden aikana ilmestyneitä kansainvälisiä vertailuja. Molemmat maat komeilevat kärkisijoilla, olipa sitten kyse kilpailukyvystä, koulutuksesta tai kansalaisten onnellisuudesta. 

Hollantilaisia on kuitenkin alkanut askarruttaa, miksi lähes kaikilla mittareilla mitattuna heidän eteensä kiilaa yksi ja sama maa, Suomi. Tämä vaivasi viime vuonna niin paljon, että tunnettu televisiohahmo Erik van Muiswinkel rakensi uudenvuodenshownsa Vara-televisiokanavalla tuon omituisen tosiasian pohjalle. Sketsit olivat hauskoja ja osuvia, erityisesti tulevaisuuteen sijoittuva loppuhuipennus. Siinä siirtomaaosaaja-hollantilaisten huolella varustama delegaatio saapuu Marsiin ja on juuri huutamassa hurraata, kun jostain ilmestyy pieni pipopäinen mies Suomen lippu kädessään ja toivottaa ”Welcome to Mars”. 

Viime vuosi on ohi, ja suomalaiset tuppaavat unohtamaan hyvät saavutuksensa. Ja ainahan hollantilaisilla on mahdollisuus parantaa sijalukujaan. Tosin se ei näytä olevan ihan helppoa, sillä esimerkiksi juuri ilmestyneessä Freedom of the Press –indeksissä Hollanti on kakkosena, edellään – niinpä niin – Suomi. Talous, koulutus, hyvinvointi, ja vieläpä lehdistönvapaus – onko siinä jo vähän liikaa pienelle pohjoiselle maalle?   

Keskinäisessä kilpailussa ei kannata unohtaa, että Alankomaat on Suomelle hyvin tärkeä kauppakumppani. Viennissä sen edelle menivät vuonna 2011 vain Ruotsi, Venäjä ja Saksa. Tuonnissa myös Kiina oli listalla ennen Alankomaita, vaikka viimemainittu onkin lisännyt osuuttaan. Kilpakumppanuus ei onneksi ole muun kumppanuuden este!


Leila Haltia